Yrittäjän esittely
Marika Hyyryläinen
Vuonna 2014 valmistunut kosmetologiksi ja 2018 joulukuussa fysioterapeutiksi.
Kosmetologi opinnoissa kiinnostus oli koko ajan jalkahoidoissa. Terveet jalat tukevat ihmisen toimintakykyä, hyvinvointia ja jaksamista. Tästä syystä jalkahoidot on osana palveluita.
Erikoisosaaminen ja kiinnostus fysioterapiassa painottuvat neurologisiin ja ikääntyneisiin asiakkaisiin. Kaikki asiakkaat ovat kuitenkin tervetulleita.
Monen vuoden kokemus työskentelystä palveluasumisen yksiköissä, joissa fysioterapialla on keskeinen osa asukkaan kokonaisvaltaista toimintakykyä. Työvuoteni ovat opettaneet, että paras lopputulos syntyy tiiviistä moniammatillisesta yhteistyöstä asukkaan yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.
FysioKoti nimen idea tuli siitä, että yritys sijaitsee oman kotini alakerrassa. Koska aina ei ole mahdollista tulla toimipisteelle, niin voin tulla myös sinun luoksesi. Tämän takia motto “Fysioterapiaa miun kotona tai siun kotona”.